Medialle

Medialle

MEDIATIEDOTE 31.8.2022

HETKI POHJOISELLE FOLKILLE 

ROVANIEMELLÄ 8.-10.9.2022

Arktisen alueen svengaavin folkin tapahtuma Jutajaiset järjestetään tänä vuonna Rovaniemi-viikolla Rovaniemen kaupungin ja Valtakunnallisten Kotiseutupäivien kanssa yhteistyössä. Kaupunki ja kylät täyttyvät yhteisöllisistä tanssi ja musiikkitapahtumista torstaista lauantaihin asti. Tapahtuma tuo esille pohjoista kulttuuriosaamista esiintyjien ja yhteistyökumppaneiden voimin.

Jutajaisissa päästään jälleen nauttimaan kansantanssista, kansanmusiikista ja kulttuurista laajan tapahtumakattauksen äärellä. Viikonloppuna osaa voi ottaa ainutkertaiseen kurssitarjontaan Kansalaisfoorumin järjestämien Pelimanni-kurssin ja kansantanssin alkeiskurssin muodossa.

Torstaina menot aloittavat Siepakoiden ja Sirkus Taika-Ajan kouluvierailut. Perjantaina Kotiseutumuseolla aloitetaan Pelimannikurssilla ja illalla Korundilla nähdään Siepakoiden Tumman laineen rannat – Hukutettujen kylien tarina kansantanssiteoksen ensi-ilta.

”Mutta luoja suuressa viisaudessaan jätti ihmisille muistot, joita suurinkaan vesi ei voi hukuttaa, ei pyyhkiä pois. Muistot, jotka aikojen saatossa vain kirkastuvat.”  

Katri Alakorva, allasevakko.

Lauantai-iltapäivänä Koskipuistossa on tiedossa ilmaista kokoperheen ohjelmaa, kun Lasten Jutajaiset viihdyttävät yleisöä hauskoilla ohjelmanumeroilla ja. kiinnostavilla toimintapisteillä. Tapahtumassa voi tavata Napapiirin Joulupukin, tulla mukaan tanssimaan Lapin Urheiluopiston tanssijoiden kanssa tai vaikka suorittaa keppihevosesteradan.

”Lasten Jutajaisissa pääsee viettämään ihanaa ja yhteisöllistä aikaa. Tänä vuonna tapahtumaan ei tarvitse ilmoittautua, eikä yleisömäärää rajata, joten päästään viettämään oikeasti aikaa yhdessä ilman stressiä.”  

Johanna Keränen, Lasten Jutajaisten koordinaattori.

Lauantai-ilta huipentuu kaupungissa Rovaniemen teatterin Saivoon KAIRA-klubin tunnelmissa, jossa illan tunnelman pitää katossa Lehtojärven Hirvenpää, Rosa Coste ja Áilu Valle. Samaan aikaan menoa ja meininkiä on tarjolla myös Songan kyläfesteillä! Songan kylässä Palojärven Lomakeskuksessa lauantaina klo 18 alkaen. Iltabileitä tähdittää Janne Raappana, Sirkus Taika-Aika, Siepakat, Kunnan Pojat, haitarivirtuoosi Tatu Kantomaa ja Laskuteline. Myös oman tanssijalan voi laittaa koreaksi pelimannitansseilla ja jameilla Saarenkylän Nuorisoseurantalolla.

“Jutajaisissa pohjoinen osaaminen ja tekeminen halutaan tehdä näkyväksi. Tapahtuman ohjelma ja paikat suunnitellaan niin, että jokaiselle on jotakin tekemistä, näkemistä ja kokemista!”

-Elle Syväjärvi, Jutajaisten vastaava tuottaja

Tutustu tapahtuman tarkempaan ohjelmaan http://jutajaiset.nuorisoseurat.fi 

Lisätietoa tapahtumasta: 

Folktapahtuma Jutajaiset
Elle Syväjärvi
elle.syvajarvi@nuorisoseurat.fi
p. 0400530598

Lasten Jutajaiset
Johanna Keränen
johanna.keranen@nuorisoseurat.fi
p. 044 7590001
Johan

Kuvagalleria 

Logopankki